Simo Kyllönen, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

Avauspuheenvuoro Ekosäätiön ”Ylisukupolvisia dialogeja” keskustelusarjan tilaisuudessa 4.9.2019 Keskustakirjasto Oodissa

Hyvät nuoret ja varttuneemmat kuulijat,

Meitä on täällä monesta eri sukupolvesta. Toiset ovat tämän vuosituhannen lapsia, toiset kuuluvat toisen maailmansodan melskeissä syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Toisille meistä lapsuuden muistikuvia maalaa elämä Kekkos-Suomessa, johon liittyi lapsen avoin ihmettely siitä, kenestä tulee uusi Kekkonen, sillä meille Kekkonen oli yhtä kuin presidentti.

Teille 2000-luvun lapsille Kekkonen on vain nimi historiassa, vailla vahvaa kokemusta kaljupäisen presidentin lähes kaikkialle ulottuvasta läsnäolosta. Myös toinen maailmansota tai Suomen itsenäistyminen ovat useimmille meistä historian merkkitapahtumia, joissa nuoruutensa eläneiden mielenmaisemaa voimme vain etäisesti yrittää tavoittaa: 

”Me suunnittelimme uusia kenkiä, talvipalttoita, suksia, luistimia ja ties mitä. Taivas taitaa aueta sodan päättymisen jälkeen meille lapsille, kuvittelimme ja suunnittelimme. Vaikka isä varoittelikin haaveistamme. Voi kun tämä sota jo loppuisi, saisi kunnon ruokaa ja ihmiset olisivat niin kuin ennenkin, lapset saisivat vapaasti leikkiä toistensa kanssa.” 

Näin kuvaa tuntojaan huhtikuussa 1918, reilu sata vuotta sitten, silloin 13-vuotias Helmi Koistinen juuri ennen kuin saksalaisten hyökkäys Helsinkiin alkoi. On tietysti hyvin vaikea aidosti eläytyä hänen tilanteeseensa, jossa taistelut tunkeutuvat koti-Helsingin kaduille. Kaduille, jotka nyt kylpevät auringossa ja täyttyvät turisteista, joille oppaat kertovat tarinaa maailman onnellisimmasta kansasta.

Aika kaivaa sukupolvien välille väistämättä kuiluja. Aivan yhtä vaikeaa kun meidän on eläytyä Helmi Koistisen rankkaan kokemukseen 100 vuoden takaa, meidän on lähes mahdoton eläytyä 100 vuoden päästä tulevaisuudessa elävien nuorten tuntoihin. 

On mahdollista, että nykykehityksellä heille ”talvipalttoot, sukset ja luistimet”, joista Helmi unelmoi, ovat tuttuja vain historian kirjoista, asioita, joita Suomessa joskus käytettiin. Tai ehkä he yhä unelmoivat niistä ja toivovat talvien vielä palaavan. 

Yhtä kaikki, varmaa kuitenkin on, että 100 vuoden päästä nuoruuttaan elävät jo tietävät, miten me, nykysukupolvi, olemme ilmastokriisin torjunnassa onnistuneet. Meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa, voiko suksista ja luistimista unelmoida vielä tulevaisuudessakin. Vai saako niiden suunnittelu vanhemmat vain varoittelemaan turhista haaveista. 

Ilmastonmuutos pakottaa meidät tekemään sukupolvisia loikkia. Meidän on kyettävä katsomaan maailmaa 100 vuoden päästä elämäänsä suunnittelevien ja unelmoivien nuorten silmin. Tehtävä ei helppo, sillä niitä tavallisia apuvälineitä, joilla asetumme toisen asemaan, ei ole suunniteltu tällaisiin vuosisataisiin loikkiin.

Apuvälineistä moraali on meille tärkein. Kokemukset siitä mikä on oikein ja reilua ohjaavat vahvasti sitä, miten kohtelemme toisiamme. Tunnistamme yleensä epäreilun ja epäeettisen kohtelun, ja myös tunnemme sen. Väärinkohtelun edessä tuntemamme paheksunta ja närkästys saa meidät toimimaan ja vaatimaan tekoja myös muilta.

Sukupolvien välistä epäreiluutta ei kuitenkaan ole yhä helppo tunnistaa. Se on piilevää ja toteutuu hitaasti. Sille on vaikea osoittaa syyllistä, jota moittia. Pikemmin meidät kaikki on sidottu eri tavoin epäreiluun toimintaan, ja siksi tilanteen korjaaminen vaatii yhteistyötä.  Halutessamme meidän on myös helppo vitkutella ja pallotella vastuuta keskenämme, sillä pahimmin ilmastokriisistä kärsivät eivät ole vielä meiltä vaatimassa muutoksia. 

Ongelma ei ole se, ettemme tietäisi mitä ilmastokriisistä pahimmillaan seuraa. Tietoa hallitsemattoman ilmastokriisin katastrofaalisista seurauksista on paljon. Ongelma on, että tuo tieto on puettu muotoon, joka ei saa meitä samalla tavoin välittömästi tuntemaan ja toimimaan. Kyse on etäisistä tilastoista, ei tunnistettavista väärinkohdelluista. Tutkimuksissa on paljastunut, kuinka paljon tällä on vaikutusta. Eräässä amerikkalaistutkimuksessa koehenkilöitä pyydettiin lahjoittamaan haluamansa osa saamastaan rahasummasta hyväntekeväisyyteen. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään siten, että yhdelle ryhmälle kuvailtiin yksilöityä nälänhädän uhria, nuorta tyttöä. Toiselle ryhmälle taas kerrottiin vain tilastotietoa nälänhädästä, kodittomuudesta tai muusta vastaavasta. Kolmannelle ryhmälle kerrottiin sekä yksilöidystä uhrista että tilastotiedoista. Tutkimuksen tulos oli, että selkeästi eniten lahjoittivat ihmiset siinä ryhmässä, jolle kerrottiin vain yksilöidystä uhrista, kun taas tilastollista tietoa saaneet lahjoittivat kaikkein vähiten.

Samat vaikeudet kasautuvat yhteisessä päätöksenteossamme. Tuleville ihmisille ei ole omaa puoluetta, ei juuri heitä puolustavia kansanedustajia. Demokratian perusoppeja on se, että ilman edustusta ei ole aitoa reiluutta. Siksi äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen. Sama koskee oikeutta asettua ehdolle vaaleissa. Päätöksenteon paineessa on houkuttelevaa keskittyä hoitamaan välittömiä ongelmia ja lykätä kaukaisempia, kun kukaan ei ole vaatimassa niihin puuttumista. 

Hyvät sukupolvien edustajat,

Onneksi meillä on yhä mahdollisuus korjata tilanne. Yhteisen ymmärryksemme avulla meidän mahdollista loikata sukupolvisten kuilujen yli. Dialogin avulla voimme rakentaa ylisukupolvista edustusta, joka toteuttaa reiluutta myös tuleville nuorille, vanhoille ja meille keski-ikäisille.

Kyse on vallan ja vastuun uudelleen- ja edelleenjaosta. Tehtävämme on antaa ääni tuleville sukupolville, ääni, joka antaa heille valtaa päätöksenteossa. Tässä te, nykynuoret, olette ottaneet tärkeän roolin. 

Norjassa nuoret olivat vahvasti mukana, kun heidän edustamansa järjestöt haastoivat maan hallituksen oikeuteen, kun hallitus jakoi uusia lupia porata öljyä Jäämerellä, vaikka Norjan perustuslaki vaatii valtiota turvaamaan tulevien sukupolvien oikeudet turvalliseen ympäristöön. Haasteen mukaan uudet oikeudet vaarantavat näitä oikeuksia kiihdyttäessään ilmastonmuutosta. Tuomiossaan Oslon käräjäoikeus tunnusti tulevien sukupolvien perustuslaillisen oikeuden terveelliseen ympäristöön, mutta katsoi, etteivät öljynporausluvat riko näitä oikeuksia. Nyt jännitämme, meneekö tapaus Norjan korkeimpaan oikeuteen ja mikä sen päätös mahdollisesti on. 

Hollannissa vastaava haaste maan hallitusta vastaan on jo korkeimmassa oikeudessa ja samalaisia kerrotaan olevan suunnitteilla monissa maissa, mukaan lukien Irlanti, Belgia, Intia, Filippiinit sekä monet Yhdysvaltain osavaltiot.

Maailmanlaajuiseksi on myös kasvanut koululaisten ilmastolakko. Maaliskuussa koululakkoon osallistuivat sadat tuhannet lapset ja nuoret ympäri maailman. Suomessa nuorten aktiivisella mielenosoittamisella oli myös suoraa vaikutusta. Laajat mielenilmaukset nostivat ilmastonmuutoksen kevään eduskuntavaalien kärkiaiheeksi ja tämä näkyy myös vaaleja seuranneen hallituksen ohjelmassa. Luvataanhan siellä kunnianhimoisesti, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035! Nyt tehtäväksi jää varmistaa, että tämä tavoite ei unohdu, kun paljon välittömämpiä ongelmia tulee ratkaistavaksi. Tulevien sukupolvien edustaminen ei lopu vaalipäivänä.

Nuorten aktiivinen toiminta on tärkeä muistutus niille, joilla on vastuu. Tekoja vaaditaan kaikilta nykyisiltä vallankäyttäjiltä. Vastuu on niillä, joilla valtaa, niillä, joilla kykyä toimia. Yhden laskelman mukaan leijonanosasta maailman hiilipäästöistä vastaa vain noin sata suuryritystä. Mikäli nuo yritykset, mukaan lukien suuret öljy-yhtiöt, jotka nyt keskittyvät uuden öljyn etsintään Jäämerellä, tai merkittävät tietotekniikkajätit kuten Apple ja Facebook, saadaan toteuttamaan lupauksensa siirtymisestä uusiutuviin energialähteisiin, olemme ottaneet ison askeleen. 

Mutta on selvää, ettei tämä yksin riitä, eikä se tapahdu ilman ulkopuolista painetta.  Hallitsemattoman katastrofintorjumiseksi vaaditut yhteiskunnalliset muutokset energian- ja ruoantuotannossa, rakentamisessa, liikenteessä ja teollisessa rakenteessa ovat kokoluokaltaan ennen kokemattomia. Muutosten tekemiseen tarvitaan maiden presidentit ja ministerit, kansaedustajat ja pormestarit. Vastuuta on kannettava niin suuryrityksen johdossa kuin taloyhtiön hallituksessakin. Mukaan on saatava yliopistot ja peruskoulut.

Vastuunkantaminen on päätösten tekemistä ja niiden toteuttamista. Kaikkeen tähän tarvitaan paitsi päättäväisyyttä niin myös viisautta, jonka vain eletty elämä, erehdyksineen, voi tuoda tullessaan. Meillä on viisautta nähdä kauas, vain koska seisomme aiempien sukupolvien hartioilla. 

Olemme kokoontuneet tänne ylittämään sukupolvien välistä kuilua. Käymään ylisukupolvista dialogia vastuusta ja vallasta. Ottamaan vastuuta ja antamaan valtaa niille, joilta se helposti jää puuttumaan. Avauspuheenvuoroni päätteeksi sopii hyvin toinen lainaus nuorelta naiselta, ilmastolakot aloittaneelta ruotsalaiselta Greta Thunbergilta. Kesäkuussa puhuessaan maailman päättäjille ja yritysjohtajillehän päätti puheenvuoronsa kehotukseen ”Olen varma, että useimmilla teillä, jotka istutte täällä, on viisautta, rohkeutta ja tervettä järkeä perääntyä muutama askel. Perääntyä, jotta hahmottaisitte koko kuvan. Tehdäksenne välttämättömät uhraukset. Tullaksenne johtajiksi, joita tarvitsemme”

Hyvät panelistit,

Olen Gretan lailla varma että samaa viisautta, rohkeutta ja tervettä järkeä löytyy myös tämänpäiväisestä dialogistamme.