Tekoälyn soveltaminen tuotantoon tulee aiheuttamaan jatkuvan murroksen kansallisilla ja kansainvälisillä työmarkkinoilla, joka sekä luo että hävittää työpaikkoja. Ennusteet vaihtelevat, mutta suunta on kaikissa sama; enää tekniikan kehitys ei luo samassa suhteessa uusia työpaikkoja kuin automatisointikehityksen aikaisemmissa vaiheissa. Pahin skenaario on, että tekoäly syrjäyttää yhä aikaa työvoimaa sekä teollisuus- että kehitysmaissa eivätkä nämä ihmiset löydä mistään töitä.

Turvassa eivät välttämättä ole enää yliopistokoulutusta vaatineet ammatitkaan. Keskiluokka saa kokea saman kehityksen, joka aikaisemmin on koskenut tehdastyöläisiä teollisuusautomaation edetessä.

Teollisuusmaissa työtä vailla olevat ihmiset haluavat sulkea rajat maahanmuutolta ja kehitysmaista lähdetään suurin joukoin pakolaisiksi. Liikaväestö siirtyi kapitalismin kehittyessä 1800-1900- luvuilla Yhdysvaltoihin ja kehitysmaihin; virta on nyt kääntynyt kehitysmaista teollisuusmaihin. Tilannetta kärjistää väestönkasvu ja ilmastonmuutoksen eteneminen, joka tuhoaa satoja ja heikentää ruokaturvaa. Ilmastonmuutos koskettaa kaikkien ennusteiden mukaan pahiten kehitysmaita. On alettu puhua ilmastosotien uhasta, kun taistelu ruuasta ja elintilasta alkaa saada väkivaltaisten konfliktien piirteitä.

Kehitysmaihin on viimeisten vuosikymmenien aikana siirtynyt teollisuustyötä ja erityisesti yksinkertaista ja vähän ammattitaitoa vaativaa kokoonpanotyötä. Työntekijöiden kannalta nämä tuotantolinjat eivät kehittyneestä teknologiasta huolimatta oleellisesti eroa teollistamisen alkuaikojen tehtaista. Maaseudulta tehtaisiin siirtyneet työntekijät työskentelevät nälkäpalkalla, tekevät kireätahtista työtä ja lapsityövoiman käyttöäkin esiintyy. Näiden töiden automatisointi olisi hyvä asia, ellei vaihtoehtona olisi köyhien jääminen vaille työtä.

Miten käy Afrikan?

Afrikassa ennustetaan olevan vuonna 2050 yli kaksi ja puoli miljardia ihmistä. Mistä löytyy näille työpaikka? Ja jos löytyykin, niin kestääkö luonto mitenkään uudesta työvoimasta syntyvää ympäristökuormitusta? Vai onko niin, ettei tätä työvoimareserviä koskaan enää oteta teollisuuden käyttöön, koska robotit tekevät kaiken työn? Maailmanpankki pitää täysin mahdollisena, että näin voi käydä.

Tekoälystä Afrikka hyötyy monella tapaa parempina koulutusmahdollisuuksina, pankkipalveluina ja tietoyhteyksinä, mutta realisoituvatko nämä uusiksi työpaikkoisi?  Selvää ainakin on, ettei Afrikan työvoimaa voida mitenkään työllistää samalla energiakulutuksella ja päästöillä, mihin teollisuusmaiden nykyinen työn tuottavuus perustuu.

Maailman väestön tärkeimmät perustarpeet ovat: ruoka, asunto, liikkuminen, terveydenhuolto ja koulutus. Talot, tiet, liikennevälineet, pellot ja koko elintarviketuotanto, energian ja raaka-aineiden tuotanto, joka tarvitaan väestön perustarpeiden tyydyttämiseksi, kaikki tämä vaatii kehitysmaissa lisääntyvää energian kulutusta ja materiaalimassojen muokkausta, siirtämistä ja rakentamista. Köyhyyden poistaminen ja hiilineutraalin yhteiskunnan rakentaminen luovat siten huomattavassa määrin työtä.

On vaikea kuitenkin arvioida, kuinka suuri osan maailman työvoimasta voidaan näin työllistää ja kuinka paljon syntyy ympäristöhaittoja, vaikka käytettäisiinkin ympäristöä säästävää teknologiaa. Voi hyvin olla, että teollisuusmaiden on vähennettävä omia hiilidioksidipäästöjään selvästi alle nollan ja alettava nopeasti sitoa hiiltä ilmakehästä, jotta köyhille riittää energiaa ja raaka-aineita.

 Maailman rikkaat ovat hyötyneet fossiilitaloudesta

Ympäristöpolitiikassa tulonjakokysymykset ovat jääneet vähälle huomiolle. Päästöjä on tarkasteltu maittain ja alueittain, mutta harvemmin yhteiskuntaluokkien mukaan. Yhdysvalloissa on työtulojen osuus bruttokansantuotteesta laskenut viimeisten vuosikymmenien aikana. Sama kehitys on tapahtunut muissakin teollisuusmaissa.  Rikkaat ovat rikastuneet ja työväestö ja keskiluokka ainakin suhteellisesti köyhtyneet, kun heidän palkkatulonsa eivät ole nousseet yhtä nopeasti kuin pääomatulot.

Maailman mittakaavassa varallisuus on keskittynyt rikkaimmalle prosentille koko väestöstä, joka omistaa varallisuudesta yli puolet. Heidän varallisuutensa ekologinen jalanjälki on siten aivan omaa luokkaansa. Tämä osittain selittää, miksi ilmastonmuutoksen hillintä on edennyt niin hitaasti. Fossiilitalous on maailman rikkaimpien taloutta. Siksi Yhdysvalloista on niin raivokkaasti ja pitkään yritetty kieltää ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.

OECD otti kuitenkin jo 1970-luvulla käyttöön Saastuttaja maksaa- periaatteen. Ympäristöhaitoille on annettava hinta. Markkinat hoitavat loput. Näin voidaan vaikuttaa yritysten voittoihin ja tätä kautta niiden tekemiin investointipäätöksiin sekä kuluttajien valintoihin.

Ympäristöverojen käyttöönotto on ollut kuitenkin vaatimatonta. Lähinnä niitä on käytetty liikenteen päästöjen rajoittamiseen. Ilmastonmuutosta ei kuitenkaan saada hallintaan, ellei maailman rikkaita saateta vastuuseen aiheuttamastaan ympäristötuhosta ja maksamaan varallisuutensa kertymisestä syntyneiden haittojen siivoaminen.

Kehitysapu perustulona

Kohtuustalous näkee mahdollisuuden edistää ympäristönsuojelua vähentämällä työaikaa. Palkkatulot vähenisivät, mutta aineellisen kulutuksen asemasta ihmiset saisivatenemmän tätä tärkeämpää tuotetta eli vapaa-aikaa. Työajan vähentäminen on mahdollista teollisuusmaissa, mutta se ei edesauta kehitysmaiden köyhyyden poistamista.

Afrikassa edelleen vain kolmannes työvoimasta työskentelee virallisilla työmarkkinoilla siitäkin huolimatta, että talous on kasvanut. Loput ovat työlainsäädännön ja työhön liittyvän sosiaaliturvan ulkopuolella. Näissä oloissa työajan lyhentämisellä on vähän merkitystä; perustulo olisi jopa toimivampi ratkaisu kuin uusien työpaikkojen luominen, vaikka molempia tarvitaan. Perustulo toimisi taloudellisena ja sosiaalisena puskurina niissä tilanteissa, joissa teollisuusmaat mahdollisesti vetävät tuotantoa pois kehitysmaista tai korvaavat työvoimaa roboteilla.

Teollisuusmailla on varaa maksaa perustulo kansalaisilleen. Kysymys on enemmän ajattelutavan muutoksesta ja hallinnon purkamisesta kuin taloudesta, koska perustoimeentulo taataan jo vallitsevassakin järjestelmässä. Kehitysmaat sen sijaan tarvitsisivat perustuloon taloudellista tukea.

Yksinkertaisinta olisi kanavoida nykyinen kehitysapu kaikkein köyhimmille perustulona. Nykyisen avun lisäksi tarvittavat varat voitaisiin pääasiassa kerätä maailmanlaajuisen energiaveron avulla, jotta ilmastotavoitteet tulevat huomioiduksi. Hallintokulut ja korruptio vähenisivät, apu menisi suoraan sinne, missä tarve on suurin, eikä avun suuruus olisi riippuvainen kansallisten hallitustenpoliittisesta tahdosta. Maat eivät myöskään voisi kehitysavun kautta edistää oman teollisuutensa tuotteiden kauppaa tai yrittää vaikuttaa poliittisesti avun saajiin eikä avun suuruus enää riippuisi yksittäisten teollisuusmaiden poliittisista suhdanteista.

Maailman vuotuinen BKT on noin 75-80 biljoonaaeuroa. Jos kaikkein köyhimmälle 2 miljardille ihmiselle jaettaisiin perustuloa 500 dollaria vuodessa tämä tekisi 1 biljoonaa euroa. Beninissä on kansalaisten vuotuinen tulo alle 1000 euroa ja Intiassakin vain noin 2000 euroa.

Luonnonvarat ovat periaatteessa ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Vaikka niitä ei otettaisi yhteiskunnan haltuun, olisi oikeudenmukaista ainakin verottaa niiden käyttöä niin, että saataisiin riittävä rahoituspohja perustulolle. Raaka-aineiden verottaminen on monimutkaisempaa kuin energian, mutta toisaalta energiavero edistää ei vain energiatehokkuutta vaan myös materiaalien käytön tehokkuutta. Kun kaivetaan aina vain heikompia malmiesiintymiä, niin energia muodostaa huomattavan osan tuotantokustannuksista. Energiavero tekisi myös robottien käytön kalliimmaksi suhteessa ihmistyöhön.

Tarvitaan radikaaleja avauksia

Ilmastonmuutosta aiheuttavien päästöjen mukaan porrastettu energiavero toteuttaisi parhaiten Saastuttaja maksaa- periaatetta. Jotta teollisuusmaiden ympäristövelka eli jo aikaansaadut päästöt otettaisiin edes osittain huomioon, veron tulisi olla progressiivinen. Mitä suurempi maan bruttokansan tuote sitä korkeampi vero.

Tulojen jakaminen köyhille perustulona olisi tarpeen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. Energiaverojen aiheuttama taloudellinen rasitus on suhteellisesti suurempi köyhille kuin rikkaille, koska energialasku vie suuremman osan heidän jokapäiväisestä toimeentulostaan.

Energiaveron tuotto pienenisi, kun hiilidioksidipäästöt pienenisivät. Vero tehostaisi energian ja materiaalien käyttöä, mutta lisääntyvä kulutus ainakin aluksi lisäisi kertymää. Toisaalta jos köyhyyden poistamisessa onnistutaan, niin kehitysmailla on paremmat mahdollisuudet itse rahoittaa perustulo kansalaisilleen.

Kehitysmaissa jo käyttöönotettuja perustulojärjestelmiä on arvosteltu, koska ne eivät luo mitään pysyvää toimeentuloa. Köyhät eivät kuitenkaan ole toimettomia. Erityisesti naiset tekevät paljon työtä, mutta se tapahtuu virallisten työmarkkinoiden ulkopuolella. Köyhät pienviljelijät tuottavat edelleen 30-40-prosenttia maailman elintarvikkeista. Kylissä työtä tehdään hyvin alkeellisilla menetelmillä. Pienikin taloudellinen tuki saattaa mahdollistaa yhteistyössä muiden kanssa parempien työvälineiden hankkimisen ja työn tuottavuuden nostamiseen sekä pienten yritysten perustamisen. Köyhät pystyisivät myös hankimaan entistä parempia kännyköitä ja nettiyhteyksiä. Perustulo ei passivoisi köyhiä, niin kuin on pelätty, vaan heidän itsetuntonsa ja poliittinen vaikutusvaltansa kasvaisi. He pystyisivät myös poliittisella tasolla paremmin ajamaan etujaan.

Maailmanlaajuinen energiavero ja perustulo ja niiden kytkeminen yhteen tuntuutänään utopistiselta poliittiselta ajattelulta. Toisaalta nykyinen kehitysapu ja kansainväliset ilmastosopimukset ovat molemmat monimutkaisia järjestelmiä ja vaikeasti hallinnoitavia ja kaiken lisäksi tulokset ovat olleet melko vaatimattomia asetettuihin tavoitteisiin nähden.

Ilmastonmuutosta ja köyhyyden poistamista on kansainvälisessä politiikassa pitkälti käsitelty erillisinä kysymyksinä ja niille on syntynyt omat politiikkaprosessinsa. Niitä on kuitenkin pakko alkaa käsitellä yhdessä. Ilman köyhyyden poistamista ilmastopolitiikka ei onnistu eikä ilman ilmaston muutoksen hillitsemistä voida poistaa köyhyyttä. Yhdistämällä energiavero ja perustulo astuttaisiin siten ratkaiseva askel kohti Pekka Kuusen hahmottelemaa ihmiskunnan eloonjäämisopin toimeenpanoa.