”Eero Paloheimo kipuilee usein demokratian kanssa: kyllähän demokratia käy, mutta hyvin tehoton ja kykenemätön se on ratkaisemaan maailman kipeimpiä ja kiireellisimpiä ongelmia”, kirjoittaa Sauli Rouhinen Eero Paloheimoa koskevassa syntymäpäiväartikkelissa.
Professori Eero Paloheimo 90 vuotta 14.06.2026: Haluan jakaa kanssanne muutaman huomion professori Paloheimon maailmanpelastustaipaleelta.
Onko demokratiasta mihinkään?
Eero Paloheimo kipuilee usein demokratian kanssa: kyllähän demokratia käy, mutta hyvin tehoton ja kykenemätön se on ratkaisemaan maailman kipeimpiä ja kiireellisimpiä ongelmia. Niinpä Eero muun muassa keksi, ja ehdotti professori U.B. Lindströmin kanssa YK:n pääsihteeri Guterresille, että armeijat voisivat lopettaa sotimisen, yhdistyä ja ruveta puolustamaan ympäristöä.
Armeijan hierarkkinen käskytysjärjestelmä olisi tehokas ympäristönsuojelurintamallakin. Turha jahkailu ja diskuteeraus eivät hidastaisi hätätoimia. Väestökysymyksen hoito on onnistunut esimerkillisesti Kiinassa, tuhansia vuosia hierarkkiseen hallintamalliin kasvaneessa mahtivallassa. Yhden lapsen politiikkakonseptilla mentiin vuosia, joskin siitä luovuttiin. Kiina on kasvattanut määrätietoisesti metsäalaansa – rakentanut vihreän muurin autiomaan leviämistä vastaan ja niin edelleen.
Palaan hallintamalleihin jäljempänä. Oleellista valtioiden ja niiden liittoutumien hallintamallien tarkastelussa on se, kuinka hyvin ne kykenevät toimimaan yhdessä, planeettamme yhteisten varantojen ja elämää ylläpitävien järjestelmien vakauden
puolesta.
Maailmanpelastusprojektien kohtaloita
Eero on käynnistänyt useita maailmanpelastusprojekteja. Ekosäätiön kestävyyskillan tilaisuudessa viime syksynä hän tilinpitonsa mukaan onnistui hyvin viidessä ja epäonnistui samaten viidessä. Onnistumisleiman saivat:
- Islamilaisen arkkitehtuurin modernisointiprojekti Irakissa Saddam Husseinin myötävaikutuksella 1980;
- Vihreän puolueen perustaminen 1988;
- Tulevaisuusvaliokunnan perustaminen ja sen ensimmäinen puheenjohtajuus 1993. Tulevaisuusvaliokuntien perustaminen maiden parlamentteihin on tärkeä askel politiikan ylisukupolvisen horisontin vahvistamiseen. Tulevaisuusvaliokuntaa pidetäänkin Euroopan tutkijapiireissä mainiona hallinnollisena innovaationa;
- Ekokaupunkien suunnittelu Kiinaan 2005;
- Struktuuri-elokuva Alfa TV:ssä 2022.
Vaikka YK:n pääsihteeri Guterres ei Unite the Armies-aloitetta (professori U.B. Lindströmin kanssa 2014) noteerannut eikä ottanut toimeenpantavaksi, on aloitteella liki 5 000 kannattajaa.
Valtioiden hallintamalleilla on väliä
Maapallomme elonkehän pelastamisen sijaan planeettamme valtavia pinta-aloja ja luonnonvaroja hallinnoivat valtiot ovat keskittyneet ihmiselämän ja luonnon tuhoamiseen. Demokratialle vaihtoehtoiset hallintamallit: täysin markkinaohjautuva ja
hierarkkisautoritäärinen ovat menettäneet monen tilapäisenkin luottamuksen. Niistä ei ole ollut maailmanpelastuksen politiikka-alustoiksi. Eurooppa näyttää jääneen lähes ainoaksi demokratian ja verkostohallintamallin vaalijaksi ja kehittäjäksi.
Strategisen, kaikkien elämänhallintaan liittyvän informaatiotoiminnan eli tutkimuksen, mielipiteenilmaisun, kulttuurin harjoittamisen ja kehittämisen, uskonnon ja poliittisen toiminnan vapauden ja avoimuuden vaaliminen on mahdollista vain demokratiassa. Demokratiassa kaikki ei ole kaupan, tavaraa.
Planeettapolitiikkaa
Ympäristökriisin mittakaava on nyt planetaarinen – koskettaen niin paikallisia kuin aidosti planetaarisia ekologisia, elämää ylläpitäviä järjestelmiä. Planeettamme ekosysteemiperustainen yhteisvauraus, jonka yhteisevoluutioon ja vaalimiseen meidän on nöyrästi hyväksyttävä myös muut kuin ihmiselolliset, vaatii kolmekymmenvuotisen kestävän kehityksen politiikkaidean uudistamista.
Se ei tarkoita kestävän kehityksen periaatteiden ja tehdyn työn hylkäämistä. Ihmisen luontosuhteen korjausyritysten historiallinen evoluutio luonnonsuojelusta ympäristönsuojeluun ja siitä edelleen ympäristöpolitiikkaan ja kestävän kehityksen kaikkia politiikkalohkoja läpäisevään politiikkaan sisäistää ja uudistaa edeltävät kehitysvaiheet. Ihmislajin luontosuhteen korjauksen vaikeusaste on kasvanut läpivirtaustalouden, luonnonalueita syrjäyttävän rakennetun pääoman ja aineellisen kulutuksen huiman kasvun myötä. On kiire siirtyä planetaariseen politiikkaan.
Planetaarisen yhteisvaurauden hallinta perustuu vastuuttomien valtioiden ja nykyisellään perin heikkojen kansainvälisten instituutioiden ja sopimusjärjestelmien jaetulle hoitovastuulle. Joukossa on toki ympäristövastuunsa tunnistavia ja kunnianhimoisiakin valtioita, mutta nekin on sidottu tiukasti kasvuhakuisen tavaratalouden globaalien verkostojen ja toimitusketjujen pelisääntöihin.
Osmo Kuusen kanssa toimittamassani kirjassa Uusi eloonjäämisoppi (2024) kehittelimme ekosysteemiperustaisen yhteisvaurauden teoreettista tarkastelua neljän pääomalajin mallin avulla. Tarkastelu toimii niin paikallisten kuin planetaaristen ekosysteemien mittakaavassa. Planetaarinen yhteisvauraus (planetary commons) ei ole meidän keksintömme, vaikka tulkinta ja pääomapohjainen erittely poikkeaakin professori Johan Rockströmin ja tutkijaryhmän lähestymistavasta. Rockström puhuu tutkijatovereineen uudesta paradigmasta maapallon säätelyjärjestelmien turvaamiseksi antroposeenissa (Rockström et al. 2024).
Lyhyesti: Tutkijaryhmä laajentaa perinteisen kansallisen toimivallan ulkopuolisten alueiden, globaalin yhteisomaisuuden (global commons), kuten ilmakehän, aavan meren ja Etelämantereen tulkintaa planetaariseksi yhteisomaisuudeksi. Planetaarinen yhteisvauraus -käsite laajenee kattamaan kaikki kriittiset biofysikaaliset järjestelmät, jotka ovat elintärkeitä Maan vakaudelle, sijainnistaan riippumatta. Planetaarisen yhteisvaurauden teoreettiset perustat juontavat juurensa Maan järjestelmätieteeseen, resilienssiajatteluun ja antroposeenin hallintarakenteen kriittiseen uudelleenarviointiin.
Kriittisten biofysikaalisten toimintojen kollektiivinen hallinta on välttämätöntä planeetan vakauden, ihmisten hyvinvoinnin ja yhteisvaurauden ylläpitämiseksi. Tämä vaatii käsitteellisen muutoksen, siirtymistä ihmiskeskeisestä luonnonvarojen hyödyntämisestä kohti ekokeskisempää ymmärrystä planetaarisesta hallinnasta, jossa maapallon järjestelmän terveys on ensisijainen tavoite. Edellytetään monikerroksista hallintoarkkitehtuuria, joka yhdistää paikalliset, alueelliset ja globaalit mittakaavat, jotta näiden järjestelmien eheys säilyy.
Planetaarisen yhteisvaurauden kehitys merkitsee siirtymää erillisten globaalien resurssien hallinnasta turvaamaan toisiinsa kytkeytyneitä, toimivia biofysikaalisia järjestelmiä, jotka ovat välttämättömiä Maan kestävyydelle. Tämä käsitteellinen siirtymä tunnustaa, että sademetsät Brasiliassa, monsuunijärjestelmä Aasiassa tai ikirouta-alue Siperiassa ovat yhtä tärkeitä planeettamme vakaudelle kuin syvät meret tai ilmakehä. Ne eivät ole ainoastaan kansallisia luonnonvaroja, vaan osia globaalisti jaettavasta elintoimintojen ylläpitojärjestelmästä eli planetaarista yhteisomaisuutta, mikä vaatii yhteistä hoitoa.
Keitä voimme vastuuttaa planetaarisen yhteisvaurauden hyvään hallintaan ja kestävään käyttöön?
Eero on puhunut ihmisvelvollisuudesta – jokaisen ihmisen osavastuusta, koska meidät on taloutemme lukemattomin sopimuksin osallistettu luonnonvarojen hyödyntämiseenn hyväksyimme tai emme. On oikein puhua ihmisvelvollisuudesta, vaikka vastuussa ei ole ihminen yleensä, siis ihmislaji. Valta ja vastuut jakautuvat epätasaisesti. Ekosysteemit ja toislajiset eivät ole tavaramarkkinoilla neuvottelu- ja sopimusosapuolia.
Vain ihmiset ja instituutiot voidaan vastuuttaa. Poliittis-ideologisten, uskonnollisten ja tieteellisten instituutioiden kollektiivisten mielenmallien on muututtava puolustamaan planetaarista yhteisvaurautta ja hyvinvointia. Kestävän kehityksen metahallinta, joka ylittää ja luovasti soveltaa hierarkkisten, verkostomaisten (pääosin demokraattisten) ja markkinaohjautuvien hallintamallien yhteiskuntasuunnittelun ja taloudenpidon vallitsevia käytäntöjä voi tuottaa tarvittavia ratkaisuja. Yhtenä potentiaalisena vaihtoehtona voisi olla maailmanvaltio (World Statehood; The Future of World Politics 2023), jonka edellytyksiä maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki on tutkinut.
Sauli Rouhinen, YTT, HL, ympäristöneuvos eläkkeellä
Yksi kestävyysvanhimmista Ekosäätiössä.
Viitteet
Kuusi, Osmo & Sauli Rouhinen et al. (2024), Uusi eloonjäämisoppi. Into.
Patomäki, Heikki (2023), World Statehood; The Future of World Politics. Springer.
Rockström, Johan et al. (2024), Planetary commons: A new paradigm for safeguarding
Earth-regulating systems in the Anthropocene. PNAS 2024 Vol. 121 No. 5