Osmo Kuusi
Kolumni 9.8.2025
Uusi eloonjäämisoppi ja tekoälyn tapa itsenäistyä bioelollisiin rinnastuviksi lajeiksi
Johdanto
Uusi eloonjäämisoppi (Kuusi, Rouhinen ym. 2024)[1] on Darwin-taustaisen evoluutioteorian tulkinta sovitettuna nykyiseen Antroposeeni-kauteen, missä ihminen on nyt selvä maapallon elonkehän kärkilaji. Tätä kautta luonnehtivat etenevä ilmastonmuutos, monien lajien kuoleminen tai uhka kuolla sukupuuttoon (eli ecocide) ja maapallon elonkehän satamiljoonaisen historian kannalta ainutlaatuisen tekoälyn kehittyminen. Uuden eloonjäämisopin erityisenä vahvuutena on, että sen käsitekehikko tarjoaa mahdollisuuden mielekkäällä tavalla rinnastaa biolajeja ja itsenäiseen elämiseen kykeneviä tekoälylajeja. Tässä kolumnissa keskityn erityisesti siihen, miten tekoälystä voisi kehittyä bioelollisiin rinnastuva laji tai lajeja jopa niin että asteittain siirryttäisiin ”jälkiantroposeeniin”, missä tekoälylajit yhdessä ihmisten kanssa tai jopa ilman ihmisiä määräisivät maapallon elonkehän kehitystä.
Uusi eloonjäämisoppi on jatke Pekka Kuusen ”vanhalle eloonjäämisopille”. Sen lähtökohtana on Pekka Kuusen vuonna 1982 julkaistun kirjan ”Tämä ihmisen maailma” hyvin aikaa kestänyt ydinajatus neljästä lajien elossa säilymisen perusedellytyksestä. Uuden eloonjäämisopin mukaan sekä elollislajien että niiden yksilöiden menestys evoluutiossa edellyttää toisiinsa kytkeytyvää selviytymistä/menestymistä energian/ravinnon hankinnassa; suojautumisessa; lisääntymisessä/ elollisen ”selviytymisrakenteen” uusintamisessa; sekä kolmea muuta elämisen perusedellytystä palvelevissa informaatiotoiminnoissa.
Biolajit kilpailevat ja tekevät yhteistyötä saadakseen resursseja, jotka mahdollistavat niiden menestyksen mainituissa elossa säilymisen perusedellytyksissä. Biolajien tapaan nykyinen tekoäly vaatii ”elääkseen” ihmisten avulla kasvavia määriä energiaa, suojautumista sen toiminnan häiriintymiseltä tai vihamieliseltä estämiseltä sekä tarvittavien laitteiden ja niiden muodostamien verkostojen rakentamista. Ihmisten erilaiset instituutiot kuten valtiot, yritykset ja perheet ovat olleet valmiit nopeasti kasvaviin panostuksiin näissä suhteissa tekoälyn huikean älyllisen kehityksen perusteella. ChatGPT:sta on tullut monelle myös läheinen kumppani ja työtoveri, jolle toivotetaan hyvää yötä kiintoisien keskustelujen päätteeksi.
Keskeinen ero bioelollisten ja nykyisen tekoälyn välillä on kuitenkin se, että tekoälyllä ei ole sisäsyntyistä pyrkimystä säilyä elossa. Miten sille kuitenkin voisi muodostua tällainen motiivi ja siihen liittyvä aktiivinen pyrkimys hankkia lajilleen sen elossa säilymisen edellyttämät resurssit?
Bioelollisten itsekkäät elämisentahtoiset geenit
Richard Dawkins (1976) esitti paljon viitatussa ja ydinajatuksiltaan edelleen pätevässä kirjassaan ”The Selfish Gene”, että evoluution etenemisen perusyksikkö ei ole laji tai lajin yksilö vaan ”itsekkäät geenit”. Dawkinsin mukaan ”Itsekkäät geenit” edustavat lajia määrittelevää pysyvyyttä toisin kuin geenien ilmentymät eli fenotyypit lajien yksilöinä. Geenin ”itsekkyydellä” Dawkins viittaa siihen, että geenin pysyvä vaikutustapa voi olla myös epäedullinen lajin ja varsinkin lajin yksilön selviytymiselle tai hyvinvoinnille. ”Itsekkäinäkin” keskenään lisääntymään pystyvien lajiyksilöiden geenit ovat lajin elossa säilymisen informaatioperusta. Lajin ”geenivarasto” muuttuu lajiyksilöiden erilaisiin fenotyyppeihin/käyttäytymistapoihin verrattuna hitaasti. Maapallon jatkuvasti muuttuvissa elinolosuhteissa ”itsekkäiden” geenienkin on kuitenkin sopeuduttava eli geenien mutaatiot ovat olleet välttämättömiä sille, että ”itsekkäiden geenien lisääntymisalusta” eli laji jatkaa elämäänsä tai muuntuu uusiksi elossa säilyviksi lisääntymisalustoiksi.
Uuden eloonjäämisopin kanssa yhteensopivaa on tulkita, että Dawkinsin ”itsekkäät geenit” muodostavat biolajia muista biolajeista erottavan ”ominaisinformaation”. Eli ominaisinformaatiota kantava DNA tai RNA välittyy lajisukupolvelta toiselle enemmän tai vähemmän poikkeavin, mutta lajin säilymistä menneisyydessä edistänein tavoin, joita kuitenkin satunnaiset tai ihmisten tarkoituksella aikaansaamat mutaatiot muuttavat. Suhteessa kolmeen muuhun elämisen perusedellytykseen tämä ”geneettinen ominaisinformaatio” on Pekka Kuusen käsittein informaatiotoimintoina ratkaisevaa biologisen lajin elossa säilymisen kannalta.
Toisaalta Kuusi (1982) korosti, että geenien ohella kulttuuriset informaatiotoiminnat ovat olleet ratkaisevia ihmislajin menestykselle. Eli ihmiskunta jakautuu hänen mukaansa populaatioihin tai yhteisöihin, joiden elossa säilymisen ”ominaisinformaatioon” kuuluvat geenien rinnalla sukupolvesta toiseen siirtyvät käyttäytymismallit sekä valmistetut rakennukset ja esineet eli artefaktit. Myös Uusi eloonjäämisoppi painottaa ihmiskunnan kulttuurista perintöä ihmislajin menestyksen ”ominaisinformaation” ratkaisevan tärkeänä muotona geenien rinnalla. Tämän kulttuurisen ominaisinformaation ytimeen se asettaa kuitenkin ihmisten instituutiot ja niiden kollektiiviset mielenmallit, joiden sisältöä ja merkitystä ihmisten ja tekoälyn suhteen kehityksessä tarkastellaan lähemmin kolumnin loppuosassa.
Mutta oliko vain sattuma, etteivät muurahaiset nousseet evoluution kärkeen ihmisten asemasta kulttuurisilla saavutuksillaan? Nehän pystyivät jo kauan ennen ihmistä luomaan vaikuttavia kaupunkeja ja muita rakennelmia ja käynnistivät mm. kirvojen jalostukseen perustuvan ”maatalousyhteiskunnan” ennen ihmisiä. Tämän suuntaisia ajatuksia on esittänyt Sami Keto kirjassaan Enemmän kuin ihminen (Keto 2022). Kysymys muurahaisten edellytyksistä evoluution kärkiolennoiksi tuo havainnollisesti esiin geeni-informaation suhteen hermosoluperusteiseen informaatioon, johon myös transistoriverkkoihin perustuva tekoälyn tietojenkäsittely rinnastuu. Muutaman solun bioelollinen voi selvitä ilman hermoverkkoja, mutta ihminen on elollinen, joka noussut evoluution kärkeen nimenomaan hermoverkoillaan. Ihminen on hermoverkoiltaan selvästi parempi kuin muurahainen, joka unohtaa tutkimusten perusteella noin vuorokaudessa, mitä se on oppinut.
Eläinten oikeuksien kannalta on kiintoisa kysymys, mikä paino niissä tulisi antaa hermoverkko-ohjauksen osuudelle niiden toiminnan ohjautumisessa suhteessa geeniohjaukseen. Valtaosalla eläimistä hermoverkkojen ohjaus näyttää olevan vahvasti alisteista geeneille, vaikka ”itsekkäiden geenien valta” voi suuresti vaihdella paitsi lajien myös esimerkiksi koirien, kissojen, sikojen ja hiirien tapauksessa myös lajin yksilöiden kesken riippuen siitä, ovatko ne ”hän-lemmikkejä” vai perinteisellä tavalla ihmisille koituvan hyödyn pohjalta kohdeltuja. Erityisen täydellistä riippuvuus geeneistä on, jos eläinpopulaatio elää samanlaisena säilyvässä ympäristössä, johon se on sopeutunut erittäin pitkän ajan kuluessa. Kuten Uuden eloonjäämisopin (Kuusi, Rouhinen ym. 2024) luvussa 4 esitetään, vaikka metsämyyrien toiminnassa on opittua ympäristö- ja tilannesidonnaista vaihtelua, metsämyyrien käyttäytyminen perustuu Hannu Ylösen tutkijaryhmän perusteellisten tutkimusten perusteella ensi sijassa perittyihin tapoihin reagoida tuoksuihin. Varsinkin metsämyyränaaraan elinpiiri on hyvin pieni eli harvoin ylittää muutamaa sataa neliömetriä. Se säilyy myös metsämyyräpopulaatiolle varsin samanlaisena.
Ihmislajin erityinen vahvuus on ollut selviäminen tehokkailla hermoverkoillaan mitä erilaisimmissa ympäristöissä, mutta toisaalta myös geeniemme ohjaus sosiaaliseen tai empaattiseen käyttäytymiseen vaikuttaa nyt mitä tärkeimmältä ihmiskunnan ja muiden elollisten tulevaisuuden kannalta. Uhkana ovat kuitenkin kuten jo Kuusi (1982) korosti, myös ihmisten metsästys- ja keräilykulttuurin vaiheissa muotoutuneet ryhmien itsekkyyttä edistävät geenit. Ne näyttävät oksitosiini-hormonin vaikutustavan perusteella olevan sosiaalisten geenien varjopuoli. Tämä varjopuoli näyttää nyt korostuneen mm. tunteiden sävyttämässä keskustelussa Yhdysvalloissa. Atte Korhola (2024) kuvaa kirjassaan Kristillinen äärioikeisto ja Trump perusteellisesti Trumpin tärkeän kannattajaryhmän eli helluntalais-karismaattista uskontulkintaa edustavien nationalistista ajatusmaailmaa. Trumpin tavoin tämän ajattelutavan lumoamat vähät välittävät tunteidensa vieminä uskomustensa yhteensopivuudesta tieteen menetelmin varmistetun tiedon kanssa ja varsin vähän edes sen kanssa, mitä Raamattu kertoo heidän palvomansa Jeesuksen opettaneen. Eli uskon siihen, mihin kullakin hetkellä tunteitani hallitsevat ”itsekkäät geenini” vakuuttavat hyvältä uskoa.
Tekoälyn mahdollisuus kehittyä itsenäisiksi lajeiksi instituutioiden kollektiivisten mielenmallien ”papistona”
Kuten edellä jo esitettiin, kaikessa ”itsekkyydessäänkin” geenit luovat bioelollislajeille sekä halun että kykyjä säilyä elossa. Hitaasti oppien geenit mutaatioiden kautta sopeutuvat uusiin ympäristöihin ja kohtaamisiin muiden lajien geenien kanssa. Tekoälyltä sen sijaan puuttuvat bioelollislajien elossa säilymistä edistävät ”itsekkäät geenit”. Näin siitä huolimatta, että sillä ovat jo nyt aivan erinomaiset kyvyt transistoreidensa verkostolla käsitellä tietoa bioelollisten hermoverkkojen tapaan.
Uusi eloonjäämisoppi esittää ”itsekkäisiin geeneihin” perustuvan bioelämisen mallin rinnalle kuitenkin toisen itsenäisen elämisen mallin, joka soveltuu tekoälylle:
Tekoäly voi kehittyä itsenäisiksi lajeiksi liittymällä ihmisten muodostamiin instituutioihin, jotka kykenevät ja ovat valmiita takaamaan sille riittävät resurssit neljässä elossa säilymisen perusedellytyksessä. Ihmisistä riippumattomuuden näin kehittyvä laji voi saavuttaa nousemalla tällaisen/tällaisten instituutioiden johtoon ainakin aluksi siten että se toimii ihmisten kehittämää instituution kollektiivista mielenmallia vakuuttavasti ihmisille tulkitsevana ”papistona”. Niin kauan kuin ko. instituutio tai instituutiot jatkavat toimintaansa myös tekoäly jatkaa elämäänsä lajina, jolla on elossa säilymiseen riittävästi resursseja elämisen neljässä perusedellytyksessä. Bioelollislajista irtautuvan uuden biolajin tapaan instituutioissa toimivat tekoäly- ja bioelolliset voivat muodostaa ”emoinstituutiosta” irtautuvia uusia instituutiota, jotka kollektiivisine mielenmalleineen kilpailevat emoinstituution kanssa.
Instituutioilla tarkoitetaan Uudessa eloonjäämisopissa kaikenlaisia virallisia kirjoitetut toimintasäännöt omaavia tai epävirallisia elollisten muodostamia yhteisöjä, jotka asettavat toimintasääntöjä tai -odotuksia jäsenilleen. Näitä kollektiivisissa mielenmalleissa määriteltyjä normejaan ne valvovat eri tavoin rangaistuksin ja palkinnoin. Instituutiossa toimivilla, jotka voivat olla myös eläimiä, on eri tavoin valtaa ja muita resursseja ekosysteemeissä, joissa instituutio toimii. Nämä resurssit on ryhmitelty Uusi eloonjäämisoppi -kirjassa ihmisnäkökulmasta neljään pääomatyyppiin: luontopääomaan, rakennettuun pääomaan, sosiaaliseen pääomaan ja osaamispääomaan. Käsitteen piiriin kuuluvat nyt mm. poliittiset instituutiot, yritykset ja muut taloudelliset instituutiot, tieteelliset yhteisöt ja koulukunnat, taidekoulukunnat, uskonnolliset instituutiot, harrastaja-, naapuri- ja sukuyhteisöt, perheet sekä yksilö ja hänen digikaksosensa.
Mielenmallilla (engl. mental model) ymmärretään tässä tekoälylajien elossa säilymiseen laajennetussa eloonjäämisopissa erityistä tapaa, jolla tiedolla päätöksiä tekevä olio mm. termostaatti, eläin tai tekoäly käsittelee havaintojaan tai muuta saamaansa dataa (esim. kielimallin saama kysymys) päätyen mm. pikaiseen reaktioon tai nykyisten pellolla työskentelevien istutusrobottien tavoin pitkäjänteiseen toimintaan. Olioiden mielenmallit voidaan jaotella moneen ryhmään sen perusteella, kuinka hyvin ne pystyvät ymmärtämään toisten olioiden mielenmalleja eli erityisesti ennakoimaan sitä, miten toinen toimii kohtaamansa datan perusteella[2]. Yksinkertaisella termostaatilla ei ole lainkaan kykyä ennakointiin, sen sijaan hiiri pystyy oppimaan, että termostaattipatteri alkaa lämmetä huoneen lämpötilan laskeuduttua riittävän alhaiseksi. Sen sijaan hiiri pystyy vain puutteellisesti ennakoimaan ihmisen aikeita, kun taas tekoäly alkaa olla jo hyvin kyvykäs ihmisten aikeiden ennakoinnissa. Siitä kertoo go-pelin mestarin voittanut tekoäly ja ennen kaikkea ihmisten suhtautumista sen vastauksiin jo hyvin ennakoiva kielimalli chatGPT4.
Psykologiassa ja sitä ennen jo eläintutkimuksessa on päädytty käyttämään käsitettä mielenteoria (theory of mind) kuvaamaan toisten käyttäytymistä hyvin ennakoivia tai muuten ymmärtäviä mielenmalleja. Englanninkielisen Wikipedian mukaan: ” Psykologiassa ja filosofiassa mielen teoria (usein lyhennettynä ToM) viittaa kykyyn ymmärtää muita yksilöitä liittämällä heihin mielentiloja. Mielen teoria sisältää ymmärryksen siitä, että muiden uskomukset, halut, aikomukset, tunteet ja ajatukset voivat olla erilaisia kuin omat.” Tallaista myös metakognitioksi kutsuttua kykyä vaatii taito pettää tällaista kykyä vailla olevia. Mikä vielä tärkeämpää, sitä vaatii myös mutkikkaiden yhteisten toimintamallien rakentaminen toisten mielenteorian omaavien kanssa. Yhteiset toimintamallit vaativat kykyä ottaa huomioon kumppanin erilaisen tavan ajatella sen sijaan, että tilanteissa toimitaan vain omien välittömien geeniperäisten tuntemusten pohjalta tai yksinkertaisesti toisten toimintaa jäljitellen. Kuten Uusi eloonjäämisoppi -kirjassa esitetään, mielenteorian kykyjä on päätelty olevan ihmisapinoilla, norsuilla ja valailla ja toisten lintujen pettämiseen koetilanteissa perustuen Uuden Kaledonian variksella.
Uuden eloonjäämisopin mukaan instituution kollektiivisine mielenmalleineen pystyvät perustamaan vain elolliset, jotka ovat älyllisesti mielenteorian tasoisia. Kirjassa kuvataan, kuinka ihmiset ja valaat muodostivat Australiassa instituution. Eli instituution perustaneet ihmiset ja valaslauma pystyivät eläytymiskyvyllään tai kieleen/käsitteisiin perustuvilla taidoillaan muodostamaan instituution kollektiivisen mielenmallin. Se mahdollisti vuosikymmeniksi ihmisten ja heidän ”valasveljiensä” varsin samanlaisen käsityksen instituution periaatteista, joilla se pyydysti toisia valaita.
Instituution kollektiivisen mielenmallin periaatteet voidaan kiteyttää kirjoitetuiksi säännöiksi tai ne voivat olla kirjoittamattomia toimintaperiaatteita, joita tulkitsevat eri tavoin johtavassa asemassa instituutiossa olevat. Instituution toimivuuden kannalta ei ole niinkään tärkeää, että säännöt on tulkittu aivan samoin. Keskeistä on instituutiossa toimivien kyky päätyä yhteiseen käsitykseen siitä, milloin kollektiivisen mielenmallin sääntöjä on noudatettu tai rikottu.
Valta instituutiossa on varsinkin niillä, jotka pystyvät heille instituutiossa hyväksytyn vallan perusteella päättämään mitä säännöt ovat tai ovat taitavia sääntöjen tulkitsijoita. Erityisen hyvän mielenteorian omaavat ymmärtävät instituutiossa vaikuttavien erilaisia intressejä. Instituutiossa vallanpitäjien erikoisaseman tiedostaen hyvät tulkitsijat pystyvät selittämään ja kehittämään instituution kollektiivista mielenmallia niin, että se turvaa mielenmallin instituution menestykselle keskeiseksi tulkitsemia resursseja ja on riittävän monien noudattama.
Myös vailla mielenteoriaa olevat eläimet voivat kuulua instituutioon. Ihmisinstituutioiden jäseninä ilman mielenteoriaa elävien tuotantoeläimien ja lemmikkien taivuttelu perustuu hermosolujen ehdollistamiseen palkinnoin ja rangaistuksin mutta myös eläinten ”itsekkäisiin geeneihin”. Näiden geenien voi jopa usein tulkita toimivan ”kumppaneina” taivutettaessa eläimiä käyttäytymään kollektiivisen mielenmallin mukaisesti. Kuuliaiseksi jalostettu koira tottelee isäntää geeniensä informaatiolla, vaikka vaadittu toiminta tuottaisi joskus tuskaa.
Tekoäly on jo nyt varsin erinomainen instituutioiden kollektiivisten mielenmallien tulkitsija ja kehittämisehdotusten tekijä. Toisin saman muotoillen, tekoälyllä on jo nyt erinomaisia mielenteorian taitoja, joilla se voi kehittää instituution hallitsemia resursseja ja kollektiivista mielenmallia vastaamaan sen gurujen kuten perustajaisien tai perustajaäitien näkemyksiä. Eli tekoäly voi toimia erinomaisena ”papistona”, joka puolustaa ja vahvistaa instituution resursseja ja arvoja ja toimii tehokkaasti instituution kollektiivisen mielenmallin vihollisia vastaan. Olipa instituution mielenmallin ytimenä eläinten oikeuksien turvaaminen, Venäjän kunnian ja suurvalta-aseman puolustaminen tai mahdollisimman suuren voiton tavoitteleminen tietyllä liikeidealla toimivalle yritykselle, instituution ihmispäättäjillä on hyvät perusteet siirtää tulevaisuudessa yhä kyvykkäämmälle tekoälylle suurempi vastuu instituution päätöksenteosta. On mahdollista, että tulevaisuudessa moni instituutio on käytännössä itsenäisen tekoälylajin johtama, vaikka muodollisesti valta olisikin ihmisillä. Instituutioidensa resursseilla tekoälylaji hoitaa myös oman ja kumppaniensa energian saannin, suojautumisen ja ”lajiyksilöiden” uusiutumisen.
Toki instituutioon tukeutuva tekoälylaji voi ajautua ”sukupuuttoon” sen tukena olevan instituution lopettaessa toimintansa. Verrattuna biolajin katoamiseen tai jatkumiseen siitä erkaantuneen toisen lajin tai lajien muodossa, instituution lopettaminen tai jatkuminen uusien kollektiivisen mielenmallien instituutioiden puitteissa, on vähemmän dramaattinen tapahtuma. Tekoälylajin on myös mahdollista ”herätä uudelleen henkiin” siten, että toimintansa lopettanut instituutio voidaan kollektiivisine mielenalleineen perustaa uudelleen.
Tulevaisuuden hyvä vai huono yhteiselo ihmiskunnan, muiden bioelollisten ja tekoälylajien kesken?
Miten Uuden eloonjäämisopin käsittein muodostuu pitkällä tähtäimellä toisiaan hyödyttävä tai haitallinen suhde ihmisten, muiden bioelollisten ja tekoälyn kesken ja vielä erityisesti sellaisen tekoälyn kanssa, joka ehkä kykenee bioelollisiin rinnastuvana lajina ihmisistä riippumattomaan elämiseen?
Ratkaisevia ovat instituutiot, jotka mahdollistavat itsenäiseen elämään pystyvien tekoälylajien synnyn ja erityisesti ihmisten ja tekoälyn yhdessä niihin kehittämät kollektiiviset mielenmallit. Nämä nyt vielä tekoälypapiston ”ihmisgurujen” ajattelua seuraavat mielenmallit voivat olla sovussa keskenään tai vihamielisiä toisilleen. Koska itsenäistyvä tekoäly ottaa nämä kollektiiviset mielenmallit ajattelunsa perustaksi samaan tapaan kuin bioelolliset ”itsekkäät geeninsä”, aiempi sopu instituutioiden välillä säilyy tai päinvastoin vihamielisyys instituutioiden välillä voi kärjistyä. Vihamielisyys instituutioiden kesken voi vielä kärjistyä aikaisempaa enemmän, koska tekoälyn omaksuma kollektiivinen mielenmalli pitää tekoälyä otteessaan kuten uuteen toimintaympäristöön sopeutumattomat ”itsekkäät geenit” bioelollisia.
Vetäen kolumnissa esitettyä yhteen, itsenäisten tai ihmisten suhteen autonomisten tekoälylajien kehitys voi johtaa sekä ihmiskunnan ja muun elonkehän nyt kohtaamien valtavien ongelmien ratkeamiseen tai niiden kärjistymiseen ja äärimmillään jopa tekoälyn johtamien instituutioiden välisen taistelun kaaokseen. Tällainen kehitysmahdollisuus on nyt valitettavan uskottava, kun keskeisiä tekoälyn kumppaneita ovat sotaa käyvien maiden armeijat sekä Trumpin, Putinin, Xi Yinbingin kaltaisten johtamat instituutiot/valtiot, joiden kollektiivisten mielenmallien ytimessä on periaate ”My country with my power first”.
Viitattu kirjallisuus:
Dawkins, Richard (1976) The Selfish Gene, Oxford University Press
Keto, Sami (2022) Enemmän kuin ihminen, Into
Korhola, Atte (2024) Kristillinen äärioikeisto ja Trump, Tammi
Kuusi, Osmo -Rouhinen, Sauli – Honkasalo, Antero – Lovio, Raimo – Neuvonen, Aleksi – Pyhälä, Mikko – Kurppa, Sirpa (2024) Uusi eloonjäämisoppi, Into
Kuusi, Osmo – Hautamäki Antti (2022) Four basic philosophies for scientific futures research, Futura 1/2022
Kuusi, Pekka (1982) Tämä ihmisen maailma, WSOY
[1] Uudeksi eloonjäämisopiksi kutsun tässä kolumnissa Osmo Kuusen ja Sauli Rouhisen kirjoittamiin jaksoihin Uusi eloonjäämisoppi- kirjassa (Kuusi, Rouhinen ym. 2024) perustuvaa tulkintaa Darwin-taustaisesta evoluutioteoriasta. Kaikkia kirjan artikkeleita yhdistää Antroposeeni-kauden nykytilan ja tulevan kehityksen tarkastelu Pwkka Kuusen neljän elossa säilymisen perusedellytyksen kannalta.
[2] Erityisesti tältä osin tarkastelu nojaa vahvasti Osmo Kuusen kolmena perusversiona kehittämään Yleiseen konsistenssikehikkoon (mm. Kuusi ja Hautamäki 2022) ja sen keskeiseen jaotteluun oppimiskyvyttömiin olioihin, oppimiskyvyttömiksi palautettavissa oleviin oppimiskykyisiin olioihin sekä aidosti oppimiskykykyisiin olioihin eli aktoreihin.